|
Windchimes. 20.12.2008
ikääntyy VKHR-n mukaan, eli yhden vuoden kuukaudessa. Tällä hetkellä ikä. 4-vuotias 20.4-2009.
LuonneWindchime ,jota kotosalla kutsutaan lyhyesti vain Windiksi, on joskus hieman arvaamaton vaikka sen persoonallisuus onkin sulattanut omistajansa sydämen.Jo hakuhetkellä tamma ryösti itsensä talutushihnasta säikähdettyään kun trailerin ramppi römähti alas ennen lastausta. Eikä Wind antanut ottaa itseään kiinni vaan laukkasi lopulta leikkisästi ympäriinsä aivan kuin ärsyttääkseen sitä kiinni ottavia ihmisiä. Tamma kavahteli pystyyn ja pukitteli villisti, mutta lopulta vajaa tunnin kisailun jälkeen se itse ravasi trailerin eteen ja antoi taluttaa itsensä sisään.
Tämä kaunis herasilmä on yleensä kiltti hoitaa, vaikka joskus saattaa ärtyneenä näykkäistä jos jotkin hoitotoimenpiteet venyvät liian pitkiksi. Jalan nostaminen kavioita putsatessa koettelee erittäin kovasti Windin kärsivällisyyttä, jolloin on vaikeuksia saada pidettyä kaviota ylhäällä niin kauan kun olisi tarpeen tamman polkiessa jalkaansa koko ajan maahan.
Silloin kun tamma kiintyy johonkin tiettyyn (tai tiettyihin) ihmiseen, niin se seuraisi suosikkiansa joka paikkaan kuin koira. Joten silloin kun tamman vie tarhaan ja jättää sen yksin, niin se hirnahtelee ikävissään lempi-ihmisensä perään. Wind myöskin painaa turpansa hellästi olkapäälle osoittaen ystävyyttä silloin kun luottamus on saavutettu ja puhaltelee lämmintä ilmaa niskaan odotellen vuorostaan rapsutusta. Ratsastaessa tamman nöyryys saattaa kärsiä jos tällä sattuu olemaan ylimääräisiä energioita kulutettavana, ja niitä on lähes aina. Kouluradalla se kuitenkin rauhoittuu lämmittelyn jälkeen todella kuuliaiseksi ja upeaksi ratsastaa. Esteradalla asia on taas eri, sillä tamma suorastaan syöksyy esteille. Kuumuudesta huolimatta Wind hyppää upeasti jos osaa ohjata sen oikein esteille, sillä vauhtia tästä tytöstä todellakin lähtee.
Sukutaulu
Windstalker on upea ori, jolla kisattiin esteitä kansallisella tasolla upealla menestyksellä. Orin upea rakenne todistautui sillä, että se kantakirjattiin ykköspalkinnolla. Windstalkerilla on useampia jalostukseen hyväksyttyjä orijälkeläisiä Suomessa ja yksi oreista vaikuttaa Saksassa asti.
Jälkeläisett. Abigail Nence fwb i. Walk of Fame
KilpailukalenteriNäyttelyt 19.05.2009 NJ -- Louves - puoliveriset - 9/11, KUMA ,JS 18.05.2009 NJ -- YT Jinn - puoliveriset - 1/8 irtoSERT, JS, LVK1 ERJ 05.05.09 - Revenance - ERJ-esteratsastus - 130cm - 6/37 25.06.09 - Usvapilvi - ERJ-esteratsastus - 130cm - 1/50 MEJ 10.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 25/36 10.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 15/48 11.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 20/36 11.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 39/48 12.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 19/36 12.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 35/48 13.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 28/36 13.05.09 - Sound - maastoesteratsastus - 90cm - 30/48
|