|
Päivitykset03.11.2009 Pitkästä aikaa päivittelyä. Pari hevosta suunnitteilla pistää myyntiin..HoitajatoimintaTallin hevosille otetaan hoitajia! Lue lisää foorumilta |
|
Tervetuloa!Nence on kenttä- ja estepainotteisia ratsuponeja ja suomalaisia puoliverisiä kasvattava virtuaalitalli Etelä-Suomen sydämessä. Näiden lisäksi tallissa tulee olemaan pientä kasvatustoimintaa muissakin roduissa kuten western-hevosissa ja suomenhevosissa. Alunperin Nence aloitti toimintansa Huhtikuun alussa nimellä Stud Prominence, mutta päätin muuttaa nimen lyhyemmäksi ja mukavammaksi ulkoasunvaihdoksen myötä.
EsittelyHevosten kasvatuksessa panostamme laatuun niin hevosten luonteen kuin kilpailu-, ja jalostuskapasiteetin osalta. Pidän todella paljon voikoista ja cremelloista hevosista, minkä vuoksi Nencen ratsuponikanta on osittain voikkopainotteista ja tätä väriä pyrin siirtämään myös jalostushevosten jälkipolville. Tallin hevoset ovat kaikki kokopäivätarhauksessa aamuseitsemästä iltakahdeksaan paitsi esimerkiksi sään tai pakkasen aiheuttamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Hevoset ruokitaan kaksi kertaa päivässä, ja mukaan ei olla laskettu päivällä saatuja heiniä. Nencen tallirakennus kuului aikanaan lähistöllä sijainneelle kartanolle, ja ulkoasultaan kaunis tillinen talli on remontoitu uutta vastaavaksi ennen Nencen avajaisia. Tallin ulkoseiniä koristavat valkoiset pilarit ja mm. ikkunat on uusittu eristämään lämpöä paremmin. Karsinoiden koko on nykyään 3,5x4 metriä, ja jokaisessa karsinassa on vesiautomaatti. Kaksikymmentäkuusi karsinaa sisältävä L-kirjaimen muotoinen talli on jaettu kahteen samankokoiseen osaan. Satulahuoneet, pesukarsina ja rehuvarastot sijaitsevat keskellä tallia, kuten myös portaat tallin ylisille, jossa toimisto sijaitsee. Pihatiet ovat hiekkapohjaisia, ja pihapiiriä koristavat kymmeniä vuosia vanhat vanhat tammet ja koivut, sekä pieni puutarha tallirakennuksen ja maneesin välissä. Valaistu valkoaitainen ratsastuskenttä sijaitsee tallin ja maneesin välisessä sivussa tien toisella puolella. Maneesissa on lämmitys ja pieni yksirivinen katsomo, joka täyttää maneesin vasemman pitkän sivun. Laitumet sijaitsevat maneesin takana, ja tarhat tallin kahden eri sivun läheisyydessä. Tervetuloa tutustumaan talliimme ja sen hevosiin, toivottavasti viihdyt :) Terveisin, Lorion , VRL-6075
Uutisia03.11-2009 Pitkästä aikaa päivittelyä... kiirettä pitänyt :/ 06.06-2009 Tessi pärjäsi VNT-n näyttelyssä loistavasti! Voitti fwb-tammojen luokan ja pääsi BIS-kehään. Kasvatteja olisi suunnitteilla :) 06.05-2009 upea nyffiori D-Day muutti meille ^^ Ja varsoja suunnitelmissa kunhan tammoille saa edes pari sijoitusta :)
|